Sopiva tuki+sopiva työ+oikeat resurssit = onnistunut yhtälö

Tässä blogipostauksessa kehittämiskoordinaattori Anne Korhonen  Vatesista kertoo siitä mikä on pysyvää kaikkien muutosten ja uudistusten keskellä. Se on ihmisten välinen vuorovaikutus ja ihmisen tarve kuulua osaksi yhteisöä. 

Päivän sana tuntuu olevan muutos ja uudistus. Sote-maku -uudistus, kasvupalvelu-uudistus, työelämän iso rakenteellinen muutos. Tietotulva, epäselvät ja muutoksen alla olevat asiat luovat epävarmuutta. Mikä on pysyvää kaikessa muutoksessa? 

Pysyvää ovat ihmiset, ihmisten välinen vuorovaikutus ja ihmisen tarve kuulua osaksi jotakin yhteisöä. Yhteisöön kuulumiseen liittyy vahvasti tarpeellisuuden ja itsensä merkitykselliseksi kokemisen tarve. Vahva tarpeellisuuden ja merkityksellisyyden tunne ihmiselle tulee usein tunteesta kuulua osaksi työelämää. Työelämään liittymiseen meistä moni tarvitsee tukea.  

Työelämä rikastuu erilaisista tekijöistä , kirjoittaa Anne Korhonen

Työelämään tukemiseen tarvitaan ammattilaisia 

Useat hallituksen OTE-kärkihankkeiden aikana tehdyt eri selvitykset sekä raportit vahvistavat, että niin kuntoutumisen kuin työllistymisen polku tarvitsee ihmistä tuekseen. Henkilöä kutsutaan eri nimin; työhönvalmentaja, palveluohjaaja, case manager. Tärkeällä ammattilaisella on monta nimeä. Henkilökohtaisen ja räätälöidyn tuen avulla ihminen kuntoutuu ja löytää oman reittinsä osallisuuteen yhteiskunnassa ja työelämässä.  

Tuen tarve on tunnustettu ja henkilökohtaisen tuen merkitys tiedostettu. Nyt tulisi saada päättäjät ymmärtämään, että sille tulee resurssoida. Meillä on jo maassamme lukuisia ammattihenkilöitä, jotka tekevät tärkeää valmennus- ja ohjaustyötä tarjoamalla tukea työelämään tukemiseen. Heidän ammattitaitonsa merkitys tulisi tunnustaa myös resurssien muodossa. Henkilökohtainen tuki maksaa, mutta on myös todistettu, että se maksaa itsensä takaisin hyvinvoivien veronmaksajien muodossa.  

Monimuotoinen työelämä luodaan yhdessä 

Työelämä rikastuu erilaisista tekijöistä. Kun osaaminen, työtehtävät ja  tuki kohtaavat, saadaan sopiva yhtälö! Myös työnantaja tarvitsee tukea, jota valmennuksen ja ohjauksen ammattilainen voi antaa. Osaamisen tarpeessa tulee kuunnella työnantajaa ja parhaimmillaan ollaan yhdessä luomassa uutta osaamista ja uutta työtehtävää, tämän päivän työelämää.  

Jokaisella meillä on elämässä hetkiä, joissa tarvitsemme toisen ihmisen tukea ja apua. Se ei ole heikkoutta, se on normaaliutta. Ihminen kasvaa vuorovaikutuksessa toiseen ihmiseen ja jonkun tulee uskoa minuun ennen kuin minä vielä uskon itseeni. Pidetään ihminen keskiössä sopivalla tuella sopivaan työhön sopivalle työnantajalle! 

********************** 

Anne Korhonen, kehittämiskoordinaattori, Vates-säätiö sr 

Vates-säätiö sr on vuonna 1993 perustettu asiantuntijaorganisaationa vammaisten, pitkäaikaissairaiden ja osatyökykyisten henkilöiden yhdenvertaiseksi työllistymiseksi. Säätiön toimintamuotoja ovat kehittäminen, vaikuttaminen, kouluttaminen, tiedottaminen ja verkottaminen. Vates-säätiön strategisena taustavoimana on 46 taustayhteisöä, jotka ovat valtakunnallisia vammaisjärjestöjä, niiden alueellisia yhdistyksiä, erityishuollon kuntayhtymiä ja työllistämispalveluita tuottavia toimijoita. Suomen Klubitalot ry on yksi Vates-säätiön taustayhteisöistä. 

Haluaisitko sinä kirjoittaa blogia? Ota yhteyttä Suomen Klubitalot ry:n Peppiin tai Päiviin, jos haluaisit saada äänesi kuuluville Suomen Klubitalot ry:n blogissa!

Siirtymätyöntekijän valinta vuorovaikutuksen näkökulmasta

 Klubitalojen oma siirtymätyöohjelma tarjoaa Klubitalon jäsenille mahdollisuuden työskennellä avoimilla työmarkkinoilla. Klubitalo hankkii yhteisölle työpaikkoja, joihin kiinnostuneet jäsenet voivat hakeutua noin puolen vuoden työjaksoille. Siirtymätyöohjelmassa on kaksi erityistä yksityiskohtaa. Klubitalon henkilökuntajäsenet vastaavat siirtymätyöntekijöiden perehdytyksestä ja tuesta työjakson ajan, mutta myös paikkaavat siirtymätyöntekijöiden mahdollisia poissaoloja. Toinen erityisyys liittyy siirtymätyöntekijöiden valintaan. Perinteisesti työnantajat valitsevat työntekijänsä, mutta siirtymätyöohjelmassa valinnoista päätetään klubitaloyhteisön sisällä. Tässä blogitekstissä esitellään VOIS-hankkeen tutkimustuloksia viimeksi mainitusta, siirtymätyöntekijän valintaan liittyvästä päätöksentekoprosessista.  

 Yhteisen päätöksenteon ihanne

Klubitalojen toimintaa ohjaavat kansainväliset laatusuositukset, joissa ohjeistetaan muun muassa Klubitaloilla tapahtuvaa päätöksentekoa. Klubitaloilla vallitsee yhteisen päätöksenteon ihanne, jossa päätökset ajatellaan syntyvät demokraattisesti avoimien keskustelujen kautta, joihin jäsenet ja henkilökunta osallistuvat tasavertaisina. Klubitalon laatusuositusten taustalla on nähtävissä kaksi kuntoutusideologista näkökulmaa: yksilön voimaantumista ja osallisuutta painottava toipumisorientaatio sekä laajemman yhteisön kuntouttavaa voimaa korostava yhteisöllinen ideologiaMolempien ideologioiden näkökulmasta demokraattinen päätöksenteko on keskeistä, mutta hieman eri painotuksella. Toipumisorientaatiossa keskeistä on yksilön osallisuus päätöksentekoon ja itsemääräämisoikeus suhteessa hänelle merkityksellisiin asioihin. Yhteisöllisessä ideologiassa taasen painotetaan jäsenten ja henkilökunnan tasa-arvoista yhteistyötä sekä koko yhteisön etua päätöksenteon ohjenuorana. Voidaankin ajatella, että Klubitalotoiminnassa rinnakkain ovat sekä yksilön että yhteisön etua korostavat ideologiat. 

 Tutkimuksessamme olemme tarkastelleet, kuinka nämä kaksi edellä kuvattua ideologista näkökulmaa tulevat esiin Klubitalon siirtymätyöntekijän valintaan liittyvissä vuorovaikutustilanteissa. Olemme analysoineet 29 videoitua siirtymätyövalmennusryhmän tapaamista ja kuvanneet sitä 1) miten siirtymätyöntekijän valintatavasta keskustellaan ennen varsinaisia valintoja ja 2) miten varsinaisia siirtymätyöntekijän valintoja tehdään vuorovaikutuksen tasolla.  

Vois -tutkimushankkeen tutkijat Elina Weiste, Camilla Lindholm, Melisa Stevanovic ja Taina Valkeapää. Kuva: Elina Weiste

 Ideologiat vahvasti läsnä valintaprosessia suunniteltaessa

 Tuloksemme osoittavat, että siirtymätyöntekijän valintatapaa koskevissa keskusteluissa molemmat ideologiat ovat vahvasti läsnä puheessa. Näissä keskusteluissa henkilökuntajäsenet pyrkivät voimaannuttamaan jäseniä kannustamalla kiinnostuneita tuomaan oma-aloitteisesti itseään esiin ja korostamaan siirtymätyöntekijältä vaadittavia ominaisuuksia: “ (–) tois tässä ryhmässä sitä omaa kiinnostusta sitä työtä kohtaan ja esittelis vähä itteensä ja miks itte olis hyvä siihe ja kertois tässä kaikille että miksi minut pitäisi valita”.  

 Valintatapaa linjatessaan henkilökuntajäsenet painottavat päätöksenteon avoimuutta ja koko siirtymätyövalmennusryhmän osallisuutta siihen: “Tässä ryhmällä (–) tehtäis se valinta että kuka se heistä olis ettei niinku työntekijät salaa tuola suputtelis.” Vaikka jäsenet esittävät epäileviä kannanottoja päätöksenteon avoimuuden suhteen (Etteks te tee just sillee et te itte päätätte sen?”), henkilökuntajäsenet pyrkivät vakuuttamaan ryhmän siitä, että siirtymätyöntekijän valinta on koko ryhmän yhteinen asia, johon jokaisella ryhmäläisellä on mahdollisuus vaikuttaa. Keskeiseksi ohjenuoraksi valinnoissa henkilökuntajäsenet linjaavat reiluuden muiden kohtaan: “(Toinen) on odottanu pitkään siirtymätyöhön pääsyä ja toinen on vasta alottanu Klubitalolla ni mielummin ehkä sille joka on odottanu jo pitkään. Siis jotenki niiku ihan tämmösiä aika niinku reiluja ajatuksia siinä kyllä sitten nousee ku keskustellaa.” 

 Valintatavasta keskusteltaessa tulee esiin hienoinen ristiriita ideologisten näkökulmien välillä. Toisaalta jäsenten odotetaan nostavan itseään esiin ja ajavan omaa etua kilpailuasetelmassa, mutta samalla myös huomioivan muut jäsenet ja tarvittaessa “antavan” siirtymätyöpaikan jollekin toiselle yhteisön jäsenelle reiluuden nimissä. Havaintomme heijastelevatkin aiemman tutkimuksen tuloksia, joista ilmenee, että vaikka Klubitalot tarjoavat paljon etuja yksilöille, on ensisijainen toimintaa ohjaava periaate kuitenkin koko yhteisön etu (Mandiberg & Edwards, 2013).  

 Varsinaiset valintatilanteet poikkeavat suunnitellusta

Kun olemme tarkastelleet keskusteluja, joissa tehdään varsinaisia siirtymätyöntekijöiden valintoja, olemme havainneet, että kumpikaan ideologioista ei kuitenkaan ole enää samassa mittakaavassa esillä kuin aikaisemmissa keskusteluissa. Vaikka siirtymätyöstä kiinnostuneilla jäsenillä on tilaa kertoa vahvuuksistaan ja ilmaista omaa kiinnostustaan työtä kohtaan, viimekätinen kontrolli valintakeskustelun etenemisestä on henkilökuntajäsenellä.

Esitetyistä ihanteista huolimatta päätökset siirtymätyöntekijöistä perustuvat usein henkilökuntajäsenten tärkeäksi määrittämiin kriteereihin ja heidän tekemiinsä arvioihin jäsenistä, joiden perusteella jäseniä karsiutuu ulos valinnasta ja joiden avulla päätöksentekoprosessia ohjataan kohti tiettyä lopputulemaa: Onks joku semmone kriteeri mikä on nyt ku musta tuntuu et teil on molemmilla ihan samanlaisia tossa kriteeristöstä mitä aatteli et mistä vois peilata ni teil on tosi paljon niiku samaa (–) et teil ei oikeestaa mitään muuta oo sillai eri siinä ku mitä  niiku aattelen (–) ni on se (–) että on monipuolisesti kiinnostunu erilaisista tehtävistä ja haluaa kokeilla kaikenlaista siinä te ootte erilaisia.  aattelin Paulaa vaa et sul on aika paljon sitä samaa hommia mitä  tykkäät tehä eikö?”  

 Lopulliset päätökset eivät siis tarkalleen ottaen ole jäsenten ja henkilökunnan yhteisen, tasavertaisen keskustelun tulosta – ainakaan siinä määrin kuin aikaisempien valintaprosessia koskevien keskustelujen pohjalta voisi olettaa. Lisäksi tältä osin valintatilanteet näyttävät poikkeavan myös Klubitalon ideologisista lähtökohdista.

Yhteisen päätöksenteon äärellä. Kuva: Elina Weiste

 Miten ymmärrämme ristiriidan ideologioiden ja todellisten käytäntöjen välillä?

 Myös aiemmissa Klubitalojen päätöksentekoprosesseja kuvaavissa tutkimuksissa on havaittu, ettei jäsenillä ole aina täyttä osallisuutta kaikkeen Klubitalon päätöksentekoon, kuten hallinnollisiin asioihin (Mowbray ym., 2006). Toisinaan päätöksenteon hetkellä henkilökuntajäsenten mielipide myös ohittaa jäsenten mielipiteet (Karlsson, 2005). Aineistostamme nouseva ideologioiden ja todellisten käytäntöjen välinen ristiriita ei siis tässä mielessä ole poikkeuksellinen ilmiö. Miksi sitten varsinaisissa siirtymätyöntekijän valintatilanteissa päätökset ovat niin vahvasti henkilökunnan kontrolloimia?  

 Yksi selittävä tekijä voi löytyä itse siirtymätyöohjelmasta ja sen merkityksellisyydestä Klubitalojen toiminnassa. Siirtymätyöohjelma on linkki Klubitalon ja avoimien työmarkkinoiden välillä, ja aiempi tutkimus tuo esiin, kuinka siirtymätyö merkitsee erityistä selontekovelvollisuutta työnantajien suuntaan (Chen, 2017). Työpaikkoja on vaikea saada ja työpaikkojen pysyvyyden kannalta onkin tärkeää, että työnantajille piirtyy siirtymätyöstä hyvä kuva. Voidaan siis ajatella, että Klubitalon henkilökuntajäsenet kokevat jossain määrin painetta lähettää työpaikoille sellaisia henkilöitä, jotka suurella todennäköisyydellä hoitavat työnsä moitteetta ja näin varmistavat työpaikkojen pysyvän jatkossakin Klubitaloilla. Tästä näkökulmasta katsottuna henkilökuntajäsenten kontrolloiva toiminta valintatilanteissa voidaankin nähdä eräänlaisena yhteisöllisen ideologian mukaisena toimintana, jolla pyritään turvaamaan koko yhteisön etu.  

 Toipumisorientaation näkökulmasta jäsenten itsemääräämisoikeus ja osallisuus päätöksentekoon on tärkeää. Koska kyse on jäsenille henkilökohtaisesti erityisen merkityksellisistä päätöksentekotilanteista – siirtymätyö on iso askel kuntoutumisessa kohti työelämää – osallisuus nousee entistä tärkeämmäksi. Tämä on seikka, joka saattaisi olla tärkeä tiedostaa Klubitalojen toiminnassa sekä mahdollisesti asia, jonka voisi nostaa avoimen keskustelun kohteeksi: Ovatko kaikki päätökset aidosti yhteisen päätöksenteon piiriin kuuluvia vai onko olemassa päätöksiä, joissa henkilökunnan arviot painavat enemmän? Avoin keskustelu päätäntävallasta voisi olla hedelmällisempää kuin mielikuvan luominen tasavertaisen päätöksenteon ihanteesta. 

 Kirjoittaja Taina Valkeapää, Helsingin yliopisto  

Aineistokatkelmien tunnistetiedot muutettu.  

Lue artikkeli:
Taina Valkeapää, Kimiko Tanaka, Camilla Lindholm, Elina Weiste, Melisa Stevanovic:
Interaction, Ideology, and Practice in Mental Health Rehabilitation
Journal of Psychosocial  Rehabilitation and Mental Health, pp 1-15.

 Lähteet:  

 Chen, F. (2017), “Building a working community: Staff practices in a Clubhouse for people with severe mental illness”, Administration and Policy in Mental Health and Mental Health Service Research, Vol. 44 No. 5, pp. 651–663. 

 Karlsson, M. (2005), “Fountain House”, in Borkman, T., Karlsson, M., Munn-Giddings, C. and Smith, L. (Eds.), Self-Help and Mental Health: Case Studies of Mental Health Self-Help Organizations in US, England and Sweden. Sköndalsinstitutes Research Department, Stockholm, pp. 95–106. 

 Mandiberg, J.M. and Edwards, M. (2013), “Collective identity formation in the mental health Clubhouse community”, International Journal of Self-Help and Self-Care, Vol. 7 No. 1, pp. 19–39. 

 Mowbray, C., Lewandowski, L., Holter, M. and Bybee, D. (2006), “The clubhouse as an empowering setting”, Health & Social Work, Vol. 31 No. 3, pp. 167–179. 

 

 

 

Valta vaikuttaa edistää mielenterveyskuntoutujan toipumista

Yhteiseen päätöksentekoon osallistuminen on tärkeä osa mielenterveyskuntoutusta. Valta vaikuttaa omaa elämää koskeviin asioihin liittyy itsemääräämisoikeuteen, voimaantumiseen ja kohonneeseen itsetuntoon. Mutta mitä yhteinen päätöksenteko tarkoittaa? Kuinka ihanne toteutuu käytännössä? 

It takes two to tango

Klassisessa artikkelissaan Charles työtovereineen (1997) esittelee päätöksenteon malleja terveydenhuollossa. Perinteisessä auktoriteettikeskeisessä päätöksenteon mallissa terveydenhuollon ammattihenkilö, useimmiten lääkäri, dominoi vastaanottotilannetta ja käyttää osaamistaan diagnosoidakseen potilaan vaivan ja suositellakseen siihen sopivia hoitomuotoja. Pisimmälle vietynä tämä tarkoittaa sitä, että ammattilainen informoi potilasta siitä, mikä hoitomuoto potilaalle valitaan ja koska hoito aloitetaan. Hieman lievemmässä versiossa ammattilainen saattaa antaa potilaalle valikoitua tietoa hoitomuodon valintaa koskevan päätöksenteon tueksi, ja rohkaista potilasta valitsemaan vaihtoehdon, jota ammattilainen itse pitää parhaana. Auktoriteettikeskeisessä mallissa ajatellaan, että ammattilainen ikään kuin varmistaa potilaan parhaan edun toteutumisen.  Ammattilainen päättää lääketieteelliseen tietämykseensä nojaten mikä potilaalle on parhaaksi, osallistamatta potilasta mukaan päätöksentekoon. Potilaan osuudeksi jääkin lähinnä ilmaista suostumuksensa ammattilaisen päätökseen.

Kuluttajakeskeinen päätöksenteon malli syntyi kritiikistä tällaista ammattilaisten ylivaltaa vastaan. Lähtökohtaisena ajatuksena tässä mallissa on, että ammattilainen antaa potilaalle kaiken potilaan tarvitseman tiedon, jotta hän voi itse tehdä omalta kannaltaan toimivimman ratkaisun. Ammattilaisen rooli rajautuu sellaisen lääketieteellisen tiedon tarjoamiseen, mihin potilaalla ei olisi pääsyä ilman ammattilaisen erityistä ammatillista osaamista. Tiukimmillaan ammattilaisen ei pitäisi antaa minkäänlaisia hoitosuosituksia, koska ne saattaisivat paljastaa ammattilaisen omat näkemykset, jotka taasen voisivat vähentää potilaan mahdollisuuksia tehdä omien toiveidensa mukainen päätös.

Harva potilas haluaa ottaa hoitopäätösten tekemisen kokonaan omalle vastuulleen, mutta harva haluaa myöskään jäädä kokonaan päätöksenteon ulkopuolelle. Jaetulla päätöksenteolla viitataan yhteiseen prosessiin, jossa terveydenhuollon ammattilainen ja potilas osallistuvat hoitovaihtoehdoista päättämiseen mahdollisimman tasavertaisesti. Yhteiselle päätöksenteolle on luonteenomaista, että potilaan toiveita osallistua päätöksentekoon kuullaan, potilaalle annetaan mahdollisuus vaikuttaa päätöksentekoprosessin kulkuun ja potilaan valintoja arvostetaan ja kunnioitetaan prosessin kulussa. Tällaisen yhteisen päätöksenteon mallin mukaisen toiminnan on katsottu lisäävän potilaan sitoutumista hoitoon ja näin parantavan sen tuloksia.

Melisa Stevanovic ja Elina Weiste esittelevät Vois-tutkimushanketta Klubitalojen Eurooppa konferenssissa Aalborgissa Tanskassa marraskuussa 2018. Kuva: Peppi Laine

Yhteinen päätöksenteko vuorovaikutuksena

Yhteisten päätösten tekeminen voi tuntua helpolta. Jokainen on monet kerrat tehnyt päätöksiä yhdessä jonkun toisen kanssa, esimerkiksi puolisonsa, muun perheenjäsenensä tai ystävänsä kanssa kaupassa (Ostetaanko punaista vai sinistä maitoa?), lenkkipolulla (Käännytäänkö oikealle vai vasemmalle?) tai kotona television ääressä (Voitaisiinko vaihtaa kanavaa?). Vuorovaikutusilmiönä aidosti yhteinen päätöksenteko on kuitenkin lähes aina rakenteeltaan jossain määrin monimutkaista.

Yhteisen päätöksenteon alussa yksi vuorovaikutuksen osallistuja tyypillisesti tekee tulevaa toimintaa koskevan ehdotuksen. Kuitenkin jotta tätä ehdotusvuoroa mahdollisesti seuraava päätös voisi olla aidosti yhteinen, on ehdotus muotoiltava ainakin jossakin määrin siten, että siinä esitetään ainoastaan alustava idea. Oleellista on, että ehdotetun toiminnan toteuttaminen todella riippuu ehdotuksen vastaanottajan suhtautumisesta ideaan. Lisäksi, jotta vuorovaikutuksessa voitaisiin rakentaa sellainen päätös, johon kaikki osallistujat osallistuvat samassa määrin, on oleellista, että vuorovaikutuksen osallistujilla on myös oikeus päättää asiasta tässä ja nyt. Joskus käy niin, että yhteiseen keskusteluun tuodusta ideasta on tosiasiassa jo päätetty aiemmin. Samoin saattaa käydä niin, että ehdotuksen pohjalta käydyssä keskustelussa päätös jätetään avoimeksi, mutta että pieni joukko tekee päätöksen vasta myöhemmin, vuorovaikutustilanteen jälkeen. Kummassakaan tapauksessa ei voi puhua aidosti yhteisistä päätöksistä.

Vaikka ehdotusten muotoilu on yhteisen päätöksenteon lähtökohta, kuitenkin vasta ehdotuksen vastaanottajien toiminta on varsinaisesti kuljettamassa vuorovaikutusta kohti yhteistä päätöstä. Aidosti yhteisessä päätöksenteossa ehdotuksen vastaanottajien toimintaa sisältyy kuitenkin lukuisia eri ulottuvuuksia. Aiempi vuorovaikutustutkimus on osoittanut, kuinka aidosti yhteisen päätöksen syntyminen edellyttää, että ehdotuksen vastaanottajat tuovat ilmi tiedollista pääsyään ehdotuksen sisältöön eli esittävät ymmärtävänsä, mistä ehdotuksessa on kyse. Lisäksi heidän tulee nostaa esille samanmielisyyttään ehdottajan kanssa siitä, että ehdotettu idea on toteuttamiskelpoinen, ainakin periaatteessa. Varsinaisen päätöksen syntymisen kannalta erityisen keskeistä on kuitenkin se, että ehdotuksen vastaanottajat osoittavat sitoutumistaan ehdotettuun toimintaan. Usein käy niin, että tiedollisen pääsyn ja/tai “periaatteellisen” samanmielisyyden ilmaisemisen jälkeen ehdotuksen vastaanottajat jättävät ehdotuksen käsittelyn kesken ja siirtyvät keskustelussa seuraavaan asiaan. Päätöstä ei tällöin synny. Vaikka tällainen vastaanottajan toiminta voi tuntua ehdottajan näkökulmasta kurjalta, ehdotuksen suoranainen torjuminen saattaisi kuitenkin tuntua ehdottajasta vielä ikävämmältä. Ehdotusten hienovarainen ohittaminen saa vuorovaikutuksen ainakin kuulostamaan sujuvammalta ja perussävyltään ystävällisemmältä, kuin ehdotusten toteuttamiskelvottomien piirteinen suurieleinen ruotiminen.

Aidosti yhteinen päätöksentekovuorovaikutus on siis pääsääntöisesti rakentunut siten, että ehdotuksen vastaanottaja kantaa päävastuun päätöksenteon eteenpäin viemisessä. Jos ehdottaja itse liian aktiivisesti puskee vuorovaikutusta eteenpäin, hän on vaarassa niin sanotusti “jyrätä” vuorovaikutuskumppaninsa, jolloin päätöksenteon yhteisyys vaarantuu. Jos ehdottaja itse on ideansa ajamisessa liian aktiivinen, tällöin ehdotuksen vastaanottajalta evätään mahdollisuus olla ottamatta ehdotukseen kantaa – eli hylätä ehdotus tavalla, joka ei vaadi häneltä suorasanaista ehdotuksen torjumista, mikä yleisesti ottaen voi olla monille ihmisille vaikeaa. Yhteinen päätöksenteko vaatii näin ollen vuorovaikutuksen jäseniltä kehittynyttä taitoa lukea vuorovaikutuskumppaniensa mielentiloja sekä säädellä oman toimintansa aktiivisuutta suhteessa muiden toimintaan.

Aidosti yhteinen päätöksenteko on oleellisesti sitä, että vuorovaikutuksen osapuolet vuoro vuorolta rakentavat ja ylläpitävät ymmärrystä osapuolten välisen valtasuhteen tasa-arvoisuudesta. Samalla yhteisen päätöksenteon monimutkaisuutta lisää kuitenkin myös se yksinkertainen tosiasia, ettei kaikesta voi, tai edes kuulu, päättää yhdessä (Mitkä sukat laittaisin tänään jalkaani?). Jotta osallistujat päätyvät aidosti yhteiseen päätökseen, heidän on pidettävä koko ajan vuorovaikutuksen “metatasolla” huolta myös siitä, että myös päätökset siitä, mistä asioista ylipäätään keskustellaan yhteisesti, tehdään osallistujien yhteistyönä.

Yhteinen päätöksenteko on aina jonkin verran monimutkaista. Kuva: Pexels

Tutkimusta päätöksentekovuorovaikutuksesta mielenterveyskuntoutuksessa

Yhteisten päätösten rakentaminen on haaste kenelle tahansa, ja tavallista onkin, että aidosti yhteisten päätösten syntymisen sijaan yksi tai muutama osallistuja dominoi vuorovaikutusta ja vaikuttaa päätösten sisältöön muita osallistujia enemmän. Mielenterveyskuntoutuksen kontekstissa aidosti yhteisten päätökset olisivat kuitenkin aivan erityisellä tavalla toivottuja. Kuntoutujien mahdollisuus oikeasti vaikuttaa omaa elämäänsä koskeviin päätöksiin näyttelee tärkeää osaa heidän voimaantumisessaan ja toipumisessaan (Kirby & Keon 2006). Toisaalta kuitenkin tutkimukset ovat osoittaneet, että juuri mielenterveysongelmiin liittyy usein päätöksenteon vaikeuksia, mikä voi estää yhteisen päätöksenteon toteutumista (Beitinger ym. 2014; Stovell ym. 2016). Kuitenkaan tutkimustietoa siitä, kuinka mielenterveyskuntoutujien ja heidän keskustelukumppaniensa välinen vuorovaikutus todella tällaisissa päätöksentekotilanteissa todella etenee ei juurikaan ole.

Hiljattain käynnistyneessä VOIS-tutkimushankkeessamme tarkastelemme päätöksentekoa suomalaisilla Klubitalolla mielenterveyskuntoutujien ja heidän ohjaajiensa tapaamisissa. Aineiston analyysissa käytämme keskustelunanalyysia, jossa videotallennettuja luonnollisia vuorovaikutustilanteita tarkastellaan yksityiskohtaisesti siten, kuin osallistujat suuntautuvat toistensa toimintaan keskustelun vuoro vuorolta etenevissä sekvensseissä. Omassa tutkimuksessamme kohdistamme päähuomiomme niihin keinoihin, joiden avulla ohjaajat pyrkivät ottamaan mielenterveyskuntoutujat osallisiksi päätöksiin. Toisaalta tutkimuksemme voi nostaa esiin myös sellaisia ohjaajien keskustelukäytänteitä, jotka sulkevat kuntoutujien mahdollisuuksia osallistua tekeillä oleviin päätöksiin. Uskomme, että syvällinen ymmärrys päätöksentekovuorovaikutuksen rakenteista ja käytänteistä voi auttaa sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijöitä arvioimaan ja kehittämään omia ammatillisia käytänteitään ja tätä kautta edesauttamaan laajamittaista osallistumista tukevien kuntoutusympäristöjen syntyä.

Stay tuned! www.vois.fi

Kirjoittajat: Melisa Stevanovic & Elina Weiste

Lähteet:

Beitinger R., Kissling W. & Hamann J. (2014). Trends and perspectives of shared decision-making in schizophrenia and related disorders. Current opinion in psychiatry 27(3), 222-229.

Charles, C., Gafnv, A. & Whelan, T.  (1997). Shared decision-making in the medical encounter: what does it mean? (or it takes at least two to tango). Social Science and Medicine 44(5), 681-692.

Kirby M. & Keon W. (2006). Out of the Shadows at Last. Transforming Mental Health, Mental Illness and Addiction Services in Canada. Final Report of the Standing Committee on Social Affairs, Science and Technology. Senate of Canada, Ottawa.

Stovell, D., Morrison, A.P., Panayiotou, M., Hutton, P. (2016). Shared treatment decision-making and empowerment-related outcomes in psychosis: Systematic review and meta-analysis. The British Journal of Psychiatry, bjp-bp.
 

Haluaisitko sinä kirjoittaa blogia? Ota yhteyttä Suomen Klubitalot ry:n Peppiin tai Päiviin, jos haluaisit saada äänesi kuuluville Suomen Klubitalot ry:n blogissa!

 

 

Jäsenestä työvalmentajaksi -Klubitalolla avautuu mahdollisuuksia

Tässä blogipostauksessa Walonkulman Klubitalon työvalmentaja Markku Törnblom kertoo matkastaan Klubitalon jäsenestä työvalmentajaksi. Markun tarina opettaa sen, että kaikki mitä tekee, kannattaa tehdä kunnolla, ja että osallistuminen kaikkiin Klubitalon töihin mahdollistaa vaikka mitä!

Kun ensimmäisen kerran avasin Karjaalla Klubitalo Fontanan oven 14 vuotta sitten, en silloin voinut kuvitellakaan että mihin kaikkeen se johtaa. Sinä kaikkein ensimmäisenä päivänä 2.11.2004 oli Klubitalolla pihatalkoopäivä. Tuosta päivästä alkoi mielenkiintoinen urani klubitalomaailmassa. Äitini opetus minulle lapsena oli, että poikani, kun teet jotain, niin tee se kunnolla. Olen aina pyrkinyt työskentelemään vastuullisesti, näin myös Klubitaloilla. Vuosien aikana minulle on tullut tutuksi kaikki Klubitalolla tehtävät työt. Toimin vuosina 2009 – 2017 Suomen Klubitalot ry:n hallituksen puheenjohtajana. Tämä on mahdollistanut sen, että olen päässyt vierailemaan todella monessa Klubitalossa. Olen päässyt osallistumaan lukuisiin kansainvälisiin klubitaloseminaareihin. Olen myös osallistunut kolmen viikon klubitalokoulutukseen New Yorkissa vuonna 2014. Kaiken kukkuraksi minut valittiin 2016 kesällä HÄMI ry:n puheenjohtajaksi. HÄMI ry toimi taustaorganisaationa aiemmin toimineelle Hämeen Klubitalolle. 

Markku on osallistunut moniin kansainvälisiin klubitaloseminaareihin. Tässä kuvassa Markku on Euroopan Klubitalojen seminaarissa Aalborgissa, Tanskassa 2018. Kuva: Peppi Laine

Miten minusta tuli työvalmentaja?

Talvi ja kevät 2017 oli itselleni todella kiireistä ja haasteellista aikaa. Hämeen Klubitalolla ilmeni yllättäen asioita, joita jouduin jatkuvasti selvittelemään yhdessä HÄMI ry:n hallituksen kanssa. Loppuen lopuksi tulos oli se, että Hämeen Klubitalo sulki ovensa viimeisen kerran 28.4.2017. Tuolloin alusta asti oli selvää, että Hämeenlinnaan etsitään uusi taustayhdistys Klubitalolle ja perustetaan uusi Klubitalo. Eräs Näsinkulman Klubitalon jäsen kertoi minulle talvella, että Sopimusvuori ry olisi kiinnostunut Hämeenlinnan Klubitalon vetämisestä. Niinpä lähdin siis edistämään tätä asiaa. Toukokuussa 2017 tuli tieto Hämeenlinnan kaupungilta, että Sopimusvuori ry on hyväksytty uudeksi Klubitalon taustaorganisaatioksi. Toukokuussa aloimme etsiä yhdessä Sopimusvuori ry:n edustajien kanssa tiloja uudelle Klubitalolle. Kesäkuussa tilat sitten löytyivät. Jo huhtikuussa 2017 tuli mieleeni se, että voisin tehdä vähän töitä uudella tulevalla Klubitalolla. Ilmoitin kiinnostukseni Sopimusvuori ry:n toiminnanjohtajalle. Kesäkuussa laitoin hakemuksen Sopimusvuori Ry:lle. Heinäkuussa minut valittiin työpaikkahaastatteluun.  Heinäkuun lopulla minulle ilmoitettiin, että minut on valittu yhdeksi työntekijäksi Hämeenlinnaan avattavaan uuteen Klubitaloon. 

Markku ja muita klubitalolaisia työskentelemässä Suomen Klubitalojen kevätseminaarissa Porin Yyterissä 2018.

Kaikkiin Klubitalon töihin osallistuminen kannattaa

Syyskuun ensimmäisenä päivänä 2017 aloitin työvalmentajana Sopimusvuori ry:n Walonkulman Klubitalolla. Itselleni roolin muuttuminen jäsenestä työvalmentajaksi ei ole ollut niin ihmeellistä ja suurta. Ainoa selkeä ero on se, että enää en voi lähteä Kubitalolta silloin, kun haluan. Myös vastuu on erilaista työvalmentajalla. Miksi tämä roolin muutos jäsenestä työvalmentajaksi on edes mahdollista Klubitaloilla? Se on mahdollista siksi, että Klubitalot ovat tasavertaisia työyhteisöjä, ja kaikilla jäsenillä on mahdollisuus osallistua kaikkiin Klubitalolla tehtäviin töihin. Tämä jos mikä mielestäni antaa hyvät valmiudet siirtyä jäsenestä työvalmentajaksi. Olen tosi kiitollinen Sopimusvuori ry:lle, joka on antanut minulle tämän hienon mahdollisuuden siirtyä jäsenestä työvalmentajaksi. 

 Markku Törnblom ,  työvalmentaja, Walonkulman Klubitalo 

Haluaisitko sinä kirjoittaa blogia? Ota yhteyttä Suomen Klubitalot ry:n Peppiin tai Päiviin, jos haluaisit saada äänesi kuuluville Suomen Klubitalot ry:n blogissa!

 

 

 

 

 

 

Ei terveyttä ilman mielenterveyttä

Suomen Klubitalot ry:n Päivi ja Peppi osallistuivat New Yorkissa 8.11.-9.11. järjestettyyn Healthier Longer Lives -konferenssiin. Konferenssi kokosi yhteen yli 270 mielenterveysasioista kiinnostunutta poliitikkoa, virkamiestä, kokemusasiantuntijaa ja sosiaali- ja terveydenhoitoalan ammattilaista ympäri maailman. 

Ihminen on monimutkainen psyykkinen, fyysinen, sosiaalinen ja henkinen kokonaisuus, jonka terveydessä kaikki vaikuttaa kaikkeen. Hyvä mielenterveys on ihmisen hyvinvoinnin kulmakivi, se auttaa kestämään satunnaista ahdistusta, voimistaa kykyä toimia muuttuvissa tilanteissa ja auttaa kestämään elämään  kuuluvia vaikeita asioita. Monesti psyykkiset oireet ovat ohimeneviä ja ”normaaleja” vaikeissa elämätilanteissa, mutta joskus mieli sairastuu kuten kehokin voi sairastua. On tärkeää, että mielenterveyden häiriöt tunnistetaan ja että niihin saa tukea ja apua. Mielenterveys on avain fyysisen terveyteen. Ihminen, joka voi henkisesti hyvin, jaksaa panostaa myös omaan fyysiseen hyvinvointiinsa enemmän.

On kummallista, että vaikka mielenterveysongelmat ovat niin yleisiä, niihin silti liittyy syrjintää ja häpeää. Maailmassa on pelkästään masennukseen sairastuneita henkilöitä noin 121 miljoonaa. Pelkästään Suomessa skitsofreniaan sairastuneita henkilöitä on noin 50 000. Persoonallisuushäiriöitä epäillään olevan jopa 13 % väestöstä. Sairastuminen ei siis ole harvinaista eikä sitä tarvitse hävetä tai piilotella!

Mielenterveysongelmat vaikeuttavat hoidon saamista fyysisiin vaivoihin

There’s no health without mental health –Kathleen Pike
Professor & Deputy Director, Columbia University/Global Mental Health WHO Collaborating Centre

Ihmiset, joilla on mielenterveysongelma kuolevat maailmanlaajuisesti noin 10-20 vuotta nuorempina kuin muu väestö. Useimmiten tämä johtuu siitä, että  ihmiset, joilla on mielenterveysongelmia eivät saa apua fyysisiin vaivoihinsa. Lääkärit ja muu terveydenhoitohenkilökunta eivät välttämättä huomaa fyysisiä oireita psyykkisten oireiden “alta” tai selittävät fyysiset oireet psykosomaattisiksi ja näin ollen oireiksi, jotka eivät vaadi hoitoa. Lääkäri saattaa jopa kysyä psykiatrisesta hoitosuhteesta, kun asiakas tulee valittamaan vaikkapa selkäkipua. Esimerkiksi Intiassa monet lääkärit eivät suostu hoitamaan tai edes koskemaan mielenterveysongelmaista asiakasta. Tämä, jos mikä, on syrjintää. Fyysisten sairauksien lisäksi, ihmiset, joilla on mielenterveysongelmia kuolevat useammin tapaturmaisesti kuin muu väestö. He myös tupakoivat useammin kuin muu väestö ja sairastuvat tupakoinnin seurauksena (WHO Guidelines 2018).

Ihmiset, joilla on mielenterveysongelmia joutuvat kokemaan usein syrjintää. Kuvassa konferenssin panelisteja.

Mielenterveysongelmat vaikuttavat ihmisten välisiin sosiaalisiin suhteisiin

Mental Health is an social issue -Thara Rangaswamy
Co-Founder & Director, Schizophrenia Research Foundation

Mielenterveysongelma vaikuttaa paitsi hoidon saantiin fyysisiin vaivoihin ja sairauksiin, myös ihmisten välisiin sosiaalisiin suhteisiin. Mielenterveysongelmat saattavat vaikeuttaa parinmuodostusta ja perheen perustamista. Mielenterveysongelmien kanssa elävä jää useammin vaille kumppania ja perhettä kuin muut. Intiassa, missä avioliitto on todella tärkeässä roolissa, naisten mielenterveysongelmat ovat erityisen vaikea asia. Monesti, kun naimisissa oleva nainen sairastuu, hänet lähetetään takaisin synnyinkotiinsa tai nainen ei pääse avioliittoon mielenterveysongelman takia. Tämä aiheuttaa perheelle taloudellisia ongelmia ja häpeää.

Mielenterveysongelmat vaikuttavat varallisuuteen

There is no wealth without mental health Patricio Marquez
Lead Health Specialist, World Bank

Vuonna 2016 Suomessa terveydenhuoltomenot olivat 20,5 miljardia euroa. Suomessa mielenterveyden häiriöiden kustannukset ovat noin 5 % kokonaisterveydenhoitomenoista. 5 % on tyypillinen vauraan valtion käyttämä panostus mielenterveysongelmien hoitamiseen. Keskituloiset valtiot käyttävät kokonaisterveydenhoitomenoistaan noin 3 % mielenterveysongelmien hoitoon ja köyhimmät maat 0,5 %.  Suomessa mielenterveyden häiriöiden työkyvyttömyyseläkemenot ovat lähes 670 miljoonaa euroa.

Mielenterveysongelmat vaikuttavat usein myös ihmisen henkilökohtaiseen varallisuuteen
Ihmiset, joilla on mielenterveysongelmia, lopettavat koulunkäynnin keskimäärin aikaisemmin kuin muu väestö. Riski työttömyyteen on muuta väestöä suurempi. Syrjintä ja häpeäleima vaikuttaa mielenterveyskuntoutujien työllisyyteen. Osatyökykyistä mielenterveyskuntoutujaa ei monesti uskalleta palkata esim. sairauspoissaolojen pelossa.

Nuorilla, jotka jäävät työkyvyttömyyseläkkeelle mielenterveysongelmien takia, ei ole ehtinyt kertyä työeläkettä, joten eläke jää pieneksi.

Ihminen voi kokea yksinäisyyttä myös muiden ihmisten keskellä. Yhteisölliset toimintamuodot kuten klubitalotoiminta ehkäisevät yksinäisyyttä.

Mikä nähtiin ratkaisuksi konferenssissa?

Ihmiset ovat luonnostaan yhteisöllisiä. Kaikilla ihmisllä on halu kiinnittyä yhteisöihin ts. toisiin ihmisiin. Psykiatrisen hoidon lisäksi yhteisölliset toimintamuodot kuten klubitalotoiminta vaikuttaa positiivisesti kuntoutujien kokemuksiin omasta elämänlaadusta ja omasta voinnista. Yhteisö suojaa eristäytymiseltä ja yksinäisyydeltä. Konferenssissa korostettiin monisektoraalisen yhteistyön, siilojen purkamisen ja keskustelun merkitystä. Globaalissa kontekstissa koulutuksen merkitys on todella suuri. Tarvitaan asennekoulutusta ja ihan tietoa siitä, että mielen sairaudet ovat sairauksia siinä missä fyysisetkin sairaudet.

Mielenterveydestä puhuminen erillään muusta terveydestä pitää mielenterveysasiat marginaalissa ja mielenterveyden jonain terveyden “osasena” johon ei ole yhtä tärkeää panostaa kuin muuhun terveyteen. Se tarkoittaa myös sitä, että mielenterveysongelmien ennaltaehkäisyyn ja hoitoon käytetty raha tulee aina olemaan marginaalinen suhteessa fyysisten sairauksien ennaltaehkäisyyn ja hoitoon. Tulevaisuudessa olisi hyvä, että mielenterveydestä puhuttaisiin osana muutakin terveyttä. Mielenterveydestä puhuminen myös näin ollen  ”normalisoituu” osaksi muuta terveyspuhetta, kun siitä puhutaan samanaikaisesti fyysisen terveyden kanssa.  Ihminen on kokonaisuus, joten keinotekoisten rajojen luominen ei terveydessäkään ole järkevää.

Lähteet: Management of physical health conditions in adults with severe mental disorders. WHO Guidelines ja esitykset, paneelit ja muut keskustelut Healthier Longer Lives -konferenssissa 8.11-9.11. 2018.

Pohtien,

Päivi

Suomen Klubitalot ry