Klubitalo on paikka, missä opiskelu etenee

Suomen pohjoisin Klubitalo on Klubitalo Roihula Rovaniemellä. Roihulan jäsenistä opiskelee noin 50 henkilöä. Aktiivisesti Klubitalolla opiskelemassa käy noin 20 jäsentä. Tässä blogipostauksessa työhönvalmentajat Piritta Akujärvi ja Laura Niskala kertovat miten Klubitalo Roihulassa tuetaan jäseniä opiskelussa.

Opintojen tukeminen Klubitalo Roihulassa

Klubitalo Roihulassa on jäseniä (lokakuussa 2018) melkein 250, joista siis viidesosa on opiskelijoita. Roihula on usein se paikka, jossa opiskelu onnistuu silloinkin, kun koulussa, kirjastossa tai kotona opiskelu ei enää etene. Opintojen tukeminen rakennetaan aina yksilöllisten tavoitteiden pohjalta. Roihulassa kartoitetaan rästiin jääneet tehtävät/ syyt miksi opinnot eivät etene ja rakennetaan uusi opiskeluaikataulu. Opiskelijan prosessissa on tiiviisti mukana myös verkostoa mm. oppilaitoksista, mielenterveyspalveluista, Kelalta sekä sosiaalitoimesta ja tarvittaessa myös velkajärjestelyjen puolelta. Opiskelijoiden tukemiseen kuuluu aikatauluista kiinni pitäminen. Tämä tarkoittaa usein soittoja ja viestejä opiskelijoille, jos he eivät ole tulleet Roihulaan sovittuna ajankohtana. Tämä on välittämistä silloinkin, kun opiskelijasta tuntuu, ettei hän itse jaksa ja kukaan ei välitä.

Opintovalmentajien päivät pidettiin 8.11.-9.11. Rovaniemellä. Kuva: Piritta Akujärvi

Opiskelijaryhmässä jaetaan sekä haasteet että onnistumiset

Klubitalo Roihulassa kokoontuu talolla opiskelevien ryhmä kahden viikon välein. Ryhmään osallistuu noin kymmenen jäsentä. Ryhmässä tarjotaan teen ja sympatian lisäksi vertaistukea. Ryhmää luotsaa Roihulan työhönvalmentaja Piritta Akujärvi ja joka toisella kerralla mukana on henkilö opiskelijoiden hyvinvointipalveluista. Opiskelijoiden hyvinvointipalveluiden edustajat tulevat Lapin Ammattikorkeakoulusta ja Lapin Yliopistolta.
Roihulan opiskelijaryhmässä opiskelijat keskustelevat niistä aiheista, jotka ovat heille ajankohtaisia. Aluksi käydään kuulumiskierros, josta nousevat ryhmän keskustelunaiheet. Yhdessä jaetaan niin haasteet ja selviytymiskeinot niiden taklaamiseksi kuin onnistumiset ja ilon aiheet. Viime aikoina on puhuttanut esimerkiksi uni ja sen puute tai toisaalta unen liikasaanti. Melatoniinin laskukaava on tullut tutuksi ja liikuntaakin ovat ryhmäläiset suositelleet toisilleen.
”Ryhmässä saa olla rehellinen ja siellä saa tuntea, ettei ole yksin ongelmiensa kanssa. Kukaan ei sano sulle että olet ihan p_ska”.

Opiskelijaretriitissä opiskellaan yhdessä, mutta yksin

Lisäksi Roihulassa pyörii opiskelijaretriitti. Retriittejä järjestettiin alun perin noin kerran kuussa, mutta opiskelijoiden toivomuksesta niitä on nykyään viikoittain. Retriitissä opiskellaan Pomodoro-tekniikan avulla, joka on sosiaalinen yksinpuurtamistilaisuus. Pomodoro-tekniikka on Francesco Cirillon 1980-luvulla kehittämä työskentelyn jaksottamistekniikka. Siinä keskitytään työskentelemään itsenäisesti (ja hiljaisesti) 25 minuutin ajan, jonka jälkeen pidetään viiden minuutin tauko. Retriitissä opiskelujaksoja on yleensä yhteensä neljä. Neljän jakson jälkeen pidetään pidempi tauko (noin 10-20 minuuttia).
Jokainen opiskelija on miettinyt etukäteen tehtävän, jota työstää retriitin aikana. Työskentelyjakson aikana puhelimet ovat äänettömällä eikä myöskään sosiaaliselle medialle anneta tilaisuutta vallata keskittyneen opiskelijan mieltä. Tauon aikana noustaan pois työn äärestä, jutellaan toisten kanssa ja juodaan vaikkapa kahvit. Jos haluat kokeilla Pomodoro-tekniikkaa kotona, Työterveyslaitoksen Fokuskello-sovelluksen saat esim. tästä linkistä.  Puhelimeen on myös saatavilla erilaisia Fokuskello-tyyppisiä appeja.

Usein opiskeluissa, kuten muussakin tekemisessä, hankalinta on aloittaminen. Retriitissä aloittaminen helpottuu ja ryhmä muodostaa positiivisen sosiaalisen paineen, joka ohjaa työskentelyä. Ryhmä luo imun, joka vie mukaansa! Myös niille opiskelijoille, joilla on haasteita tarkkaavaisuuden kanssa, Pomodoro on oiva tapa työskennellä. Työjaksot eivät ole liian pitkiä ja pakolliset tauot virkistävät mieltä ja kehoa. Erään opiskelijan sanoin: ”Oli helppo rauhoittua työn ääreen. Tekniikka oli hyvä rytmittämään työtä, vaikka ajatus olisi jäänyt kesken siihen pääsi heti tauon jälkeen kiinni”.

Klubitalolla opiskellaan myös erilaisia opiskelutekniikoita. Kuva: Piritta Akujärvi

Klubitalossa opiskelijoiden onnistumisia juhlitaan

Jokaisessa hommassa on nurjatkin puolensa, paitsi Roihulassa!
Joka viikko Roihulassa on Onnarikahvit, jolloin kuka tahansa jäsenistä voi kirjoittaa nimettömänä lapulle jonkin onnistumisen tai asian mistä on tullut hyvä mieli. Laput luetaan ääneen kakkukahvien äärellä ja lopuksi aplodeerataan. Onnareilla on kuultu myös hienoja oivalluksia ja onnistumisia opiskelujen suhteen. ”Pääsin lopultakin läpi tentistä!”
Jokaisen valmistuneen opiskelijan kunniaksi meillä järjestetään valmistujaisjuhlat. Nämä ovat merkittäviä tapahtumia niin opiskelijoille, työntekijöille kuin koko Klubitalon yhteisölle. Joskus Klubitalo on ainoa paikka missä opiskelijoiden valmistumista juhlitaan ja se tekee juhlista erityisen koskettavia.

Kirjoittajat: Työhönvalmentajat Piritta Akujärvi ja Laura Niskala

Haluaisitko sinä kirjoittaa blogia? Ota yhteyttä Suomen Klubitalot ry:n Peppiin tai Päiviin, jos haluaisit saada äänesi kuuluville Suomen Klubitalot ry:n blogissa!

Tykkää ja jaa sosiaalisessa mediassa: