Jäsenestä työvalmentajaksi -Klubitalolla avautuu mahdollisuuksia

Tässä blogipostauksessa Walonkulman Klubitalon työvalmentaja Markku Törnblom kertoo matkastaan Klubitalon jäsenestä työvalmentajaksi. Markun tarina opettaa sen, että kaikki mitä tekee, kannattaa tehdä kunnolla, ja että osallistuminen kaikkiin Klubitalon töihin mahdollistaa vaikka mitä!

Kun ensimmäisen kerran avasin Karjaalla Klubitalo Fontanan oven 14 vuotta sitten, en silloin voinut kuvitellakaan että mihin kaikkeen se johtaa. Sinä kaikkein ensimmäisenä päivänä 2.11.2004 oli Klubitalolla pihatalkoopäivä. Tuosta päivästä alkoi mielenkiintoinen urani klubitalomaailmassa. Äitini opetus minulle lapsena oli, että poikani, kun teet jotain, niin tee se kunnolla. Olen aina pyrkinyt työskentelemään vastuullisesti, näin myös Klubitaloilla. Vuosien aikana minulle on tullut tutuksi kaikki Klubitalolla tehtävät työt. Toimin vuosina 2009 – 2017 Suomen Klubitalot ry:n hallituksen puheenjohtajana. Tämä on mahdollistanut sen, että olen päässyt vierailemaan todella monessa Klubitalossa. Olen päässyt osallistumaan lukuisiin kansainvälisiin klubitaloseminaareihin. Olen myös osallistunut kolmen viikon klubitalokoulutukseen New Yorkissa vuonna 2014. Kaiken kukkuraksi minut valittiin 2016 kesällä HÄMI ry:n puheenjohtajaksi. HÄMI ry toimi taustaorganisaationa aiemmin toimineelle Hämeen Klubitalolle. 

Markku on osallistunut moniin kansainvälisiin klubitaloseminaareihin. Tässä kuvassa Markku on Euroopan Klubitalojen seminaarissa Aalborgissa, Tanskassa 2018. Kuva: Peppi Laine

Miten minusta tuli työvalmentaja?

Talvi ja kevät 2017 oli itselleni todella kiireistä ja haasteellista aikaa. Hämeen Klubitalolla ilmeni yllättäen asioita, joita jouduin jatkuvasti selvittelemään yhdessä HÄMI ry:n hallituksen kanssa. Loppuen lopuksi tulos oli se, että Hämeen Klubitalo sulki ovensa viimeisen kerran 28.4.2017. Tuolloin alusta asti oli selvää, että Hämeenlinnaan etsitään uusi taustayhdistys Klubitalolle ja perustetaan uusi Klubitalo. Eräs Näsinkulman Klubitalon jäsen kertoi minulle talvella, että Sopimusvuori ry olisi kiinnostunut Hämeenlinnan Klubitalon vetämisestä. Niinpä lähdin siis edistämään tätä asiaa. Toukokuussa 2017 tuli tieto Hämeenlinnan kaupungilta, että Sopimusvuori ry on hyväksytty uudeksi Klubitalon taustaorganisaatioksi. Toukokuussa aloimme etsiä yhdessä Sopimusvuori ry:n edustajien kanssa tiloja uudelle Klubitalolle. Kesäkuussa tilat sitten löytyivät. Jo huhtikuussa 2017 tuli mieleeni se, että voisin tehdä vähän töitä uudella tulevalla Klubitalolla. Ilmoitin kiinnostukseni Sopimusvuori ry:n toiminnanjohtajalle. Kesäkuussa laitoin hakemuksen Sopimusvuori Ry:lle. Heinäkuussa minut valittiin työpaikkahaastatteluun.  Heinäkuun lopulla minulle ilmoitettiin, että minut on valittu yhdeksi työntekijäksi Hämeenlinnaan avattavaan uuteen Klubitaloon. 

Markku ja muita klubitalolaisia työskentelemässä Suomen Klubitalojen kevätseminaarissa Porin Yyterissä 2018.

Kaikkiin Klubitalon töihin osallistuminen kannattaa

Syyskuun ensimmäisenä päivänä 2017 aloitin työvalmentajana Sopimusvuori ry:n Walonkulman Klubitalolla. Itselleni roolin muuttuminen jäsenestä työvalmentajaksi ei ole ollut niin ihmeellistä ja suurta. Ainoa selkeä ero on se, että enää en voi lähteä Kubitalolta silloin, kun haluan. Myös vastuu on erilaista työvalmentajalla. Miksi tämä roolin muutos jäsenestä työvalmentajaksi on edes mahdollista Klubitaloilla? Se on mahdollista siksi, että Klubitalot ovat tasavertaisia työyhteisöjä, ja kaikilla jäsenillä on mahdollisuus osallistua kaikkiin Klubitalolla tehtäviin töihin. Tämä jos mikä mielestäni antaa hyvät valmiudet siirtyä jäsenestä työvalmentajaksi. Olen tosi kiitollinen Sopimusvuori ry:lle, joka on antanut minulle tämän hienon mahdollisuuden siirtyä jäsenestä työvalmentajaksi. 

 Markku Törnblom ,  työvalmentaja, Walonkulman Klubitalo 

Haluaisitko sinä kirjoittaa blogia? Ota yhteyttä Suomen Klubitalot ry:n Peppiin tai Päiviin, jos haluaisit saada äänesi kuuluville Suomen Klubitalot ry:n blogissa!

 

 

 

 

 

 

Tykkää ja jaa sosiaalisessa mediassa: